MIEHILLE VOITTO, NAISILLE TAPPIO !

1.6.2017

Keskiviikkona pelattiin sarjapelejä Velodromilla. Ensin loukkaantumisista ja sairastumisista kärsinyt naisten joukkue kohtasi Porvoo HC:n. Kokeneet porvoolaiset veivät lopulta pisteet selvällä 6-0 (2-0) voitolla.

Illan myöhäisottelusaa miehet kohtasivat I divisioonan ottelussa helsinkiläisen Bambers Teamin. Tiukasta ottelusta otettiin lopulta voitto maalein 2-1 (0-0). Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 34 minuutilla kun Bambersin puolustaja torjui Daniel Sulan maalilaukauksen jaloillaan maaliviivalta. Tuomitun rangaistuslaukauksen iski verkon perille Mats Tillman. Bambers haki tämän jälkeen vimmatusti tasoitusta ja sai useita lyhyitä kulmia. Ari Matero maalissa oli hienossa torjuntavireessä ja esti Bambersin yritykset. Lopulta Bambers onnistui tasoituksessa 55. minuutilla kun Matts Lehtinen purjehti Vantaan maalille ja laukaus pomppi kahden puolustajan kautta maaliin. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan pari minuuttia myöhemmin Nirmal Thind riisti pallon Bambersin puolustukselta ja karkasi maalintekoon kun ottelua oli pelattu 57 minuuttia. Viimeiset minuutit joukkue taisteli urhoollisesti. Hieno ottelu, jossa enimmäkseen oltiin puolustuskannalla, mutta vahva koko kentän puolustus ja ärhäkät vastahyökkäykset toimivat hyvin. Hyvä esitys koko ryhmältä. Viikon päästä keskiviikkona jatketaan kun vastaan asettuu Warriors HC.